Taiteeni

Käsityöläisyys suvun perintönä on sekä rikkaus että kirous, periaatteena ”Mitä ei osaa, se opetellaan”. Luovuus ja käsillä tekeminen ovat olleet elämässäni mukana aina. Kuvataideopintojen myötä DIY-projektien ja käsitöiden rinnalle yhä vahvempana on noussut taide ja taiteen tekeminen eri muodoissaan. Taiteessa insipiraation lähteenä on usein jokin ajatus tai hetki elämässä, lähtökohtana materiaalit ja värit. Kierrätysmateriaalien käyttö mahdollisuuksien mukaan uuteen yhdistellen antaa taiteelleni sen ”minun juttuni”. Toisaalta taiteen ei tarvitse aina olla niin kauhean vakavaa. Työssäni kulkee mukana myös kyky nauraa omille ajatuksille ja taiteen vakavuuden kyseenalaistamiselle.

Taideopintoni

Valmistuin kauvataiteilijaksi keväällä 2018 Lapin ammattikorkeakoulusta Kaupan ja kulttuurin koulutusohjelmasta. Koulutusohjelman kuvataiteen opetus painottuu digitaaliseen kuvataiteeseen sen kaikissa muodoissaan.
Kuvataiteilija AMK - Visual artist

Abstraktia ekspressionismia, osittain esittävää. Leikittelyä väreillä, sommittelulla, materiaaleilla, välineillä ja tekniikoilla. Akryylimaaleja, mehiläisvahaa ja akvarelleja, aina inspiraation mukaan.

Lue lisää…

Mixed median loputtomat mahdollisuudet. Materiaalien ja tekniikoiden yhdistäminen. Kierrätysmateriaalien käyttö jo olemassa olevaa ja kerran valmistettua hyväksi käytttäen, antaen materilaalillle uusi elämä. 

Lue lisää…

Käsityöläisen välineinä ompelukone ja kierrätysmateriaalit, käsinommeltuna viimeistellen. Uuteen materiaaliin yhdistettynä idealla, jonka haluan tuoda ajatuksistani näkyväksi, ihailtavaksi.

Suomalaisen käsityöperinteen työtunteja vaatineet helmet ja massatuotannon mukanaan tuoma kertakäyttömuoti. Kuitenkin kirppiksille molemmat hyljättyinä joutuneet, taiteessani nämä vastakohdat täydentävät toisiaan.

Lue lisää…

Tuotekuvia, tunnelmakuvia, taidekuvia ja teoskuvia.

Valokuvaukseni painottuu ajallisesti eniten oman Maiden Lilly Finlandin  malliston tuotekuvauksiin ja sisällöntuotantoon verkkokauppaan. Valokuvat ovat materiaalia ja valokuvaaminen osa työprosessia  myös digitaaliselle taiteelle ja taideprinteille. 

Lue lisää…

Digitaalinen taiteeni. Ei niinkään digitaalista maalaamista piirtopöydällä vaan teoskuvien, välivaihekuvien, luonnosten ja valokuvien yhdistelemistä ja kuvakäsittelyä Photoshopilla. Kokeiluista yrityksen, vahingon ja erehdyksen kautta uusia teoksia, joita ei fyysisenä taiteena voisi toteuttaa. Digitaalista mixed mediaa, jonka fyysinen toteutus on usein taide printtinä nähtäväksi.

Lue lisää…

Logot, bannerit, verkkosivut, printit, kangasmerkit, näyttelyjulisteet, markkinointimateriaali. Graafisen suunnittelun osaaminen yksityisyrittäjän omiin tarpeisiin ei ole ongelma, vaan ratkaisu. Illustrator ja Photoshop ovat työvälineinä päivittäisessä käytössä. 

Lue lisää…

Suunnittelen ja painatan taidejulisteita ja taidepostikortteja omasta taiteestani. Taideprintit ovat myynnissä omassa Maiden Lilly Finlandin verkkokaupassani.

Lue lisää…

Yhteystiedot

Kuvataiteilija Pirjo Saarela

Kivirannantie 10 A 4

95410 Tornio, Finland

+358 (40) 658 2313

pirjo.saarela@maidenlillyfinland.fi

Ateljeeputiikki Down Under

Kivirannantie 10

95410 Tornio, Finland

+358 (40) 658 2313

info@maidenlillyfinland.fi

Copyright All rights reserved Pirjo Saarela 2020