30.11. – 31.12.2021
Taidekammari, Tornion kuvataideseura, Tornio.
Kotonassa – I hemma on installaatiomainen ajankuvaus uudesta ajasta, jonka korona toi mukanaan. Kodista on tullut merkityksellisempi paikka kuin koskaan aiemmin. Kun kaikki on kielletty, mitä jää jäljelle? Oma koti, oma asuinseutu. Katse kiinnittyy asioihin, joihin ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota. Kiinnostus herää omaan kotiseutuun ja sen historiaan, kun uusia elämyksiä ei voi enää kokea matkustamalla. Muutos arjessa, kun lapset opiskelevat kotona ja oma rakas asuu toisessa maassa. Kahden maan ja kodin välillä reissaaminen on muuttunut yhdessä kodissa pysymiseen. Kodista tehdään oma pesäkolo, jossa katse kiinnittyy kauniiseen ympärillä.
Näyttely kertoo minun tarinaani kodissani ja Väylänvarressa. Minun taiteilijan olohuoneeni.
9.10. – 1.11.2019
Taidekahvila Cafe Rohkifiini, Tornio.
Värejä ja tunnelmia yksilöiden kohtalonhetkistä ja maailmantilan muutoksista taivaan värien vaihtuessa.
Maailmantila ja ilmastonmuutos ovat murroksessa, jossa yksittäisillä teoilla tai henkilöillä ei ole merkitystä mutta ne voivat nousta muutosten liikkeelle panijoiksi. Värien Välillä-näyttely ottaa kantaa ilmastonmuutoksen vääjäämättömiin kohtalokkaisiin seurauksiin ja yksilölle merkityksellisiin hetkiin heidän elämänkohtaloissaan. Vehreyden ja vihreyden kadotessa ympäriltämme meille jää kohtaloksi selviytyä. Miten minä suhtaudun muutokseen? Toiminko unelmaani kohti teoillani? Puolustanko vai vastustanko heitä jotka uskaltavat suhtautua muutokseen rohkeasti ja palolla vai jäänkö vain hiljaa seuraamaan sivusta? Yksilöllä ja ihmiskunnalla on valittavanaan halu muuttaa vääjäämätöntä.
Ajatuksia ja hetkiä elämästä käsityöläisen silmin. Tarinallinen taidenäyttely taustamusiikilla verkossa.
Digitaalinen toisinto fyysisestä taidenäyttelystä ”Angels in My Heart”. Kuvataiteilijan ammattikorkeakoulun opinnäytetyön teos-osa.
7.9. – 30.9.2017
Hevi’s Pizza&Bar, Tornio.
Ajatuksia ja hetkiä elämästä käsityöläisen silmin.
Kuvataiteilijan ammattikorkeakoulun opintosisältöön kuuluva yksityisnäyttely.
10.7. – 23.7.2021
Kukkolaforsen, Sweden
27.7. – 17.8.2019
Kukkolaforsen, Sweden
3.4. – 4.5. 2019
Cafe Rohkifiini, Tornio
28.8 – 27.92018
Tornion kaupungintalo, Tornio
Sateenkaarirakkaus-näyttely tuo esiin seksuaali- ja sukupuoli-vähemmistöjä ja taiteilijoille annettiin vapaat kädet ilmaista itseään. Näyttelyssä on esillä muun muassa piirustuksia, valokuvia, digitaalisia ja perinteisiä maalauksia. Näyttelyssä on esillä teoksia kahdeksalta pohjoissuomalaiselta taiteilijalta. Mukana ovat: Jalena Kankaansyrjä, Pauliina Manninen, Tiina Rahm, Jonna Rantanen, Pirjo Saarela, Liisa-Maria Tiihonen, Laura Torvinen sekä Mari Verronen.
1.1. – 31.1.2016
Oulun Katugalleria, verkkonäyttely
2015
Tornion Kuvataideseuran vuosinäyttely
Tornion Kuvataideseura, Tornio
2013
Minerva ala-aula
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Tornio
Kuvataiteilija Pirjo Saarela
Kivirannantie 10 A 4
95410 Tornio, Finland
+358 (40) 658 2313
pirjo.saarela@maidenlillyfinland.fi
Ateljeeputiikki Down Under
Kivirannantie 10
95410 Tornio, Finland
+358 (40) 658 2313
info@maidenlillyfinland.fi
Copyright All rights reserved Pirjo Saarela 2020